perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulu ohi, uuttavuotta odotellessa

Nyt ois sit se joulukin vihdoin aikalailla ohitse, eikös se silloin ole kun kuusi on kannettu pihalle ja kinkku ei enää maistu sekä suklaat on syöty? Meidän joulu meni tosi tosi hienosti, ainoa vain että pukki saapui liian myöhään kun kuuden aikaan tuli. Paketteja lapsille tuli niin hirmu pinot että ei keretty aukomisten jälkeen kuin ihan hetki leikkiä ja olikin jo aika mennä nukkumaan.

Otto-Matias ja Miia-Olivia jouluna 2012 <3
Isompi muru sai oman moottorisahan ja rälläkän (sekä älyttömästi kaikkea muuta)! Niilläpä sitä leikkiä onkin nyt sitten riittänyt joulun jälkeen. Muutama leffakin tuli, mutta nyt vielä lelut on enempi kiinnostaneet entä telkkari! Eli jossain onnistuttu kun mielenkiintoisia uusia leluja pojulle saatiin niin leikit taas sujuu!

Otto-Matias jouluaattona 2012 lahjoineen
Pikku muru saikin myös paljon lahjoja, lähinnä vaatteita ja "muutamia" lelujakin toki. Eihän se pikku neiti vielä ymmärrä  mitä on saanut ja kuinka paljon mutta olihan se ihana aukoa hällekin monta monta pakettia ! Paljon tarpeellista neidolle oli pukki laittanut.
Miia-Olivia jouluaattona 2012 lahjoineen
Itsekin olin kilttinä ollut ilmeisesti kun sain mitä mahtavimman veitsitelineen ja monta muuta lahjaa! Monta vuotta olemme mieheni kanssa yhdessä tätä kyseistä settiä katsoneet muttei olla saatu aikaiseksi ostettua. Tänä jouluna meinasin hommata sen miehelleni lahjaksi, mutta onneksi en ostanut sillä sainkin sen itse ! :)
Voodoo veitsisetti

torstai 6. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Jeeeeee, kohta on joulu! Miten voikaan saada joka vuosi niin mielettömän stressin yhdestä päivästä. Rakastan joulua,. Se on minulle henkilökohtaisesti tärkein juhlapäivä vuodessa. Saa olla perheen ja sukulaisten kanssa, syödä hyvää ruokaa PALJON ja antaa lahjoja ja totta kai myös saada lahjoja.

Nyt kun on omia lapsia on joulun odotus vielä ihanampaa entä silloin kun itse oli lapsi. Tänäkin jouluna meidän omat pikku kullanmurut tulevat saamaan ihan liikaa lahjoja. Jotenkin sitä ei vaan osaa lopettaa, kun kerran on aloittanutkin lahjojen oston. Aina löytyy kaupasta jotain vielä mitä haluaa lapsille ostaa.

Mieheni kanssa sovimme että tänä jouluna emme osta toisille kuin jotain ihan pientä (pienikin timantti riittää, heh heh, ei sentään), nyt on kuitenkin kaksi pientä lasta itsellä joille haluaa ostaa lahjoja, sekä muutama muukin lapsukainen jotka on meille tärkeitä ja joille haluamme lahjat antaa. Luulisi jotenkin että lahjojen osto lapsille on helppoa, mutta kuitenkin se on oikeasti vaikeaa. Ei haluaisi antaa mitään ihan turhanpäiväistä millä leikitään hetki ja sitten ne ei enää kiinnostakaan. Jotenkin olisi mukavampi varmasti itselle kuin myös lahjan saajalle se että lahja olisi oikeasti mieluinen, ja siitä olisi iloa pidempäänkin.

Toki on myös aikuisia kelle lahjat annamme, muutama hyvä ystävä sekä perhettä ja sukulaisia. Niille se lahjojen osto on vielä hankalampaa, kaikilla on jo kaikkea. Ei haluaisi mitään turhaa kenelekään antaa.

Otolle lahjojen osto on ollut tänä vuonna tosi helppoa kun tietää jo mitkä asiat hänellä kiinnostaa ja mitkä ei. Muutama leffa siis on jo ostettu, työkaluja ja joitain muita leluja, ja toki se minkä Otto ihan itse on pyytänyt Joulupukilta eli Moottorisaha.. Pensassahankin haluaisi mutta harmillista kun eihän sellaista lapsille ole.. Ehkä pappa tekisi sen puusta?

Miialla taas on tosi tosi tosi hankala mitään keksiä kun on vielä niin pieni mutta haluaisi myös hälle lahjoja ostaa. Toki vaatteet täytyy uusia taas kun koko menee pieneksi, ja seuraavan koon vaatteita ei jemmassa olekkaan. Leluja taas ei meinaa keksiä oikein mitään kun eihän hällä ole omaa huonettakaan mihin niitä pikkuhiljaa keräilisi. Joten lelut siis ovat melkoisen vähän tilaa vieviä kun ne säilytetään vielä olohuoneessa, ja siellä sitä tilaa ei erityisemmin ylimääräistä ole. Muutamia pieniä leluja siis tiedossa sekä vaatteita.

Tästä joulusta tulee taas hieman erilaisempi kuin edellisestä, vaikka periaatteessa kaikki menee samanlailla kuin ennenkin mutta meidän iso poika ymmärtää nyt paljon enempi asioita kuin ennen. Välillä tuntuu että mihin ihmeeseen se kaikki aika meni kun oli se oma pienen pieni poika, joka ei huomannut kaupassa lahjojen ostoa tai muutenkin sai salaa asioita tehtyä. Nyt ei ole pienintäkään mahdollisuutta kaupassa napata jotain mukaan kun Otto on mukana saati sitten puhua jouluhommista hänen lähettyvillä. Vielä pienempi mahdollisuus on mennä yksin kauppaan ilman että Otto tulee mukaan :) Ehkäpä Oton takia haluaa joulusta jotenkin vielä täydellisemmän kuin ennen!

Aaton suunnitelmat on onneksi jo aika hyvin tiedossa. Syödään ja joulupukkia odotellaan minun vanhempien luona, ja käymme myös lasten toisen papan luona. Ivalosta isopappakin tulee jouluksi Kemiin joten hänenkin kanssa saamme pitkästä aikaa joulua viettää.. Vieläkö jostain repisi pikkuisen aikaa että myös Kemin vanhanpapan tykönä kerettäisiin käydä niin olisi tosi hienoa! Illalla kun kotiin pääsemme niin alkaa se ihanin hetki, uusien lelujen testaus ja järjestely paikoilleen väsyneiden lasten kanssa. Hyvin sitä kuitenkin viime vuonnakin aikaa riitti vielä illalla hetki leikkiä. Joulupäivänä sitten lisää heti aamusta!

Rakastan joulua ja sen odotusta <3


lauantai 24. marraskuuta 2012

Tuplaäärettömyys ja häät



Jeij, eilen oli ensimmäinen ns. hääkokous :) Kaikki kaasot ja bestman olivat paikalla, ja paljon asiaa saatiinkin aiheeseen. Pieniä asioita vielä mutta niistä monesta pienestä koostuu se meidän ihana päivämme. Oli ihana kun sai vihdoin jotain aikaiseksikin. Laitoin alkuviikosta viestin kaasoilleni ja bestmanille että passaisiko heille tälläinen pieni miittinki, ihana rakas tuleva aviomieheni kysyi tietysti minulta että täytyykö hänenkin olla paikalla (HUOM SE OLI VITSI), totesin että jos kirkkoon viitsisi ilmaantua niin riittää toki :) Ehkä hänkin on asian hyväksynyt että ei sitä sanavaltaa niin kovasti ole hänellä (HUOM SEKIN OLI VITSI)! :DD
Joitain oikeasti ihan mahtavia ideoitakin saimme aikaiseksi, mutta ne menikin sitten heti alkuunsa ihan mönkään, mutta keksimme jotain vielä hienompaa tilalle! Sen tiedän että päivästämme tulee juuri niin ihana kuin kuvittelen sen tällä hetkellä. Se niistä häähommista tällä erää, ja sitten keskitytään muihin asioihin :) 

Jaana ja Otto kiikkumassa Candy Worldin leikkimaassa :)
Tänään kävimme Otto-Matiaksen ja Jaanan kanssa Haaparannalla Candy Worldissa leikkimässä! Ihan huikea paikka pikku poitsulle! Harmittaa kun niin harvoin saa aikaiseksi lähdettyä johonkin tämän tapaiseen juttuun missä Otto on niin mahdottoman ilmoinen ja viihtyy! Ranuan eläinpuistossakaan ei tänäkään kesänä päästy käymään.. Ehkä ensi kesänä? Siellä Haaparannan leikkipaikassa on semmoinen mahottoman iso muovinen mäki, mitä pitkin kiikutaan ylös ja lasketaan liukumäkeä  tai samaa mäkeä pitkin alas. Itsehän en päässyt edes puoleenväliin kun oli niin liukas, Jaana taas pääsi ainakin puoleenväliin kun hänellä oli sellaiset housut mitkä ei luistanut ollenkaan, mutta mitäs tekikään Otto-Matias? No käveli ihan reilusti ylöspäin vain kun muut putoili ta eivät päässeet helposti ylös kun aina luiskahtivat alas. Mikäs tähän kummallisuuteen oli sitten se syy että Otto-Matias pääsi helposti kävelemällä menemään, JARRUSUKAT!! Voi sitä naurun määrää mikä itsellä pääsi kun käveli ylös vain ihan muina miehinä kun ei luistanut sukat, ja muilla meno oli niin hankalaa.
Ihan turhaa minun mielestä lähteä Ouluun asti johonkin Hoploppiin kun näinkin mahtava lasten leikkimaa on ihan lähellä! Ainakin vielä tämä paikka on erittäin riittävä meidän murulle!


Miia-Olivia reilu 4kk. Äidin vanha
mekko murusella päällä :)
Arki kotona on mennyt nyt taas välillä tosi hienosti. Miia-Olivia on alkanut vihdoin ja viimein nukkumaan sisälläkin ihan päivittäin sen tunnin-kaks tuntia ja sen jälkeen vielä ulkonakin muutaman tunnin. Huomaa kuinka pikkuinen on paljon iloisempi ja jaksaa paremmin vähän touhuillakin kun nukkuu hyvin myös aamupäivän. Nyt kun olemme ne soseetkin aloittaneet on pikkuisella alkanut vähän vatsan kanssa olemaan hankaluuksia. Tuntuu ettei sitä pottu ruokaa voi oikein syöttää kun menee vatsan toiminnot hankaliksi heti. Kokeiltu on perunaa ja porkkanaa sekaisin, sekä bataattia ja kesäkurpitsaa. Hedelmä ja marja soseet kyllä menevät ja niiden kanssa ei ole ongelmia ollenkaan mutta jotenkin tämä lämmin ruoka on nyt hankaluus meillä. Miia on kuin pikku linnunpoikanen kun syö, on suu auki odottelemassa koko ajan. Miian syöttäminen on siis ihan älyttömän helppoa! Otto kun taas oli pienempänä tosi tosi tosi huono syömään, lusikalla piti aina se suu houkutella ihan auki ennen kuin suu aukesi ja se syöttäminen oli oikeasti urakka, ei nopea toiminto olleskaan. Kaksi niin erilaista lasta, mutta kumpikin juuri täydellisiä!
Miian kanssa ensimmäiset soseer syömässä
 mökillä, ikää n. 3kk, vielä ei suu auennut niin helpolla :)  


torstai 15. marraskuuta 2012

Kids and wedding

Jopas on aikaa kulunut etten ole kerennyt kirjoitella :)

Kävinpäs viimeviikolla yhtenä päivänä hetken töissä, ehkä 4-5 tuntia mutta kylläpäs se piristi mieltä! Oli ihana  kun sai ajatella jotain muutakin välillä kuin sitä onko jollain nälkä, väsy tai kakkavaipassa. Niinkin paljon kun rakastan aikaani kotona lasten kanssa, oli hienoa päästä välillä tekemään aikuisten hommia :)

Pikku-Miiu on oppinut kääntymään vatsalleen ja soseetkin olemme aloittaneet. Neuvolassa kun kävimme, oli pituuskäyrä liian matalalla joten ens kuussa onkin sitten pituuskontrolli. Ihan pöhköä minun mielestä koska emme me vanhemmatkaan mitään erikoisen pitkiä ole! Painoa oli kertynyt 6450g ja pituutta 61cm.  Miia on alkanut myös kiljumaan, huutelemaan, ja juttelee suu kiinni mmmmmo, mmmmmmmo.. :) Ihan kuin mummoa huutelisi! Miiu on aina nukkunut sisällä tosi huonosti, 10min - tunnin maksimissaan. Ulkona taas nukkuu tosi hienosti 2-5 tuntia. Nyt on tullut jokin ihme parannus sisällä nukkumiseen kun nukkuu nyt sisällä tunnin - 2, ja pihalla seuraavat tirsat, eli kaksilla unilla koko päivä ohi.. Ennen kun niitä pikku tirsoja oli jo ne kahdet-kolmet. Ai että on ihana kun pikkuinen kasvaa ja oppii ja ehkä se vihdoin alkaa tottumaan myös velun meteliin :)

Otto-poika taas on ollut tosi reipas! Mennyt tosi hienosti päivät kun isi on ollut töissä. Ehkä se Ottokin alkaa oppia ettei ole aikaa enää vain hänelle vaan myös sisko täytyy hoitaa. Telkkaria poitsu on alkanut katsoa mielestäni ihan liikaa! Aamuisin katsomme yhdessä lasten ohjelmia, Risto Räppääjää eteenkin. Nyt sitten katsommekin monta kertaa päivässä kyseisen elokuvan. Tänää täytyi ottaa kovat keinot käteen ja pistää telkkari yksinkertaisesti kiinni. Ennen kun se on ollut aina päällä, ja nyt minäkään en saa katsoa BB:tä koko päivää! Ehkä se poika onkin ottanut mallia minusta että istutaan telkkarin edessä koko ajan. Tuntuu ettei oikeat leikit enää onnistu yhtään, vaan koko ajan pyöritään olkkarissa ja odotetaan josko jokin kiva lasten ohjelma alkaisi. Tänään sovimme Oton kanssa että aamulla katsomme lastenohjelmia ja päivällä leikitään tai toisinpäin, telkaria ei koko päivää katsota!

Päivät kun isi on kotona, meillä meinaa olla vähän kummallisia. Miia kun menee isin syliin alkaa Otto heti kiukutella että miksei hän saa olla isin sylissä, ja jotenkin tiedostaa sen että nyt on kumpikin kotona että hällekkin seuraa löytyy KOKO AJAN! Tietysti touhuamme Otonkin kanssa paljon, mutta pitäisi itsenäisestikin jotain leikkejä saada aikaiseksi. Kun kävimme Miian kanssa neuvolassa mittasimme myös Oton ja oli huimat 96cm pitkä! Mihin on hävinnyt se pieni äidin poika?

Tänään postissa tuli hääkrääsää! Saippuakuplia sekä kahvi- ja ruokaservetit. Jotenkin tulee tosi hyvä mieli kun postin saapumisilmoitus tulee että pääsee taas jotain ihanaa hakemaan. Kutsuihin materiaalit on haettu osakseen, tietenkin olen niin vaativa nyt että en sopivia löytänyt Kemistä. Jaana-Kaaso käy vielä Oulun Sinooperista katsomassa mitä löytyy, ja jos ei sopivaa löydy häätyy mennä internetin ihmeelliseen maailmaan :)  Koristeitakin sain yhtenä päivänä tehtyä jonkin verran, mutta aina kun pääsee vauhtiin niin lapsukaiset herää tai keskeyttää muuten :) Mutta olihan se odotettavissakin kun aloin häitä järjestämään pienten lasten kanssa. Siispä menemme lasten ehdoilla.

Haluttais kovasti pitää semmonen pieni hääkokous näiden kaasojen ja bestmanin kanssa, jotta saisi jotain konkreettista myös heidän kansssa aikaiseksi, ja jotta he olisivat tietoisia mitä on tehty ja missä toivoisimme heidän apuaan. Jaanan kanssa nyt ollaan paljon yhdessä jo tehty ja suunniteltu, mutta muut eivät sitten tiedäkään suunnitelmista paljoakaan, koska minullahan suunnitelmat muuttuvat vähän väliä!

Kuvia ei nyt tullutkaan sitten yhtään tähän mutta seuraavalla kerralla sitten :)

tiistai 30. lokakuuta 2012

Herkku-Serkku

Meidän viikonloppu meni taas liian nopeaa. Otto-Matias oli Mummon ja Papan mukana mökillä Kitkalla. Tarkoitus oli Ollin ja Miian kanssa viettää rentouttava viikonloppu, mutta Jaana tulikin viikonlopuksi meille, joten meillä olikin rentouttava viikonloppu kera serkun! Jospa siis kertoisinkin tällä kertaa suhteestani serkkuuni.

Miss Piggies
Jaana on yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä, tuki ja turvani heikkoina hetkinä. Jokin huoli kun on niin puhelimesta pikanäppäimestä valitaan numero ja puhelu päälle. Olemme jollain tapaa tosi samanlaisia, mutta kuitenkin niiiiiiiiin erilaisia.

Jaana asui pari vuotta Kemissä ja silloin olimme lähes päivittäin tekemisissä. Nyt kuitenkin päätti meidät tänne hylätä, ja muutti Ouluun. Onneksi vain 100 km päähän, kun alunperin oli lähdössä Kuopioon asti. Hui kauhistus! Nyt sitten puhelimet laulaa lähes päivittäin. Välillä puhelut kestää 2min ja välillä yli tunnin.

Jaana on toinen kaasoistani. Alunperin ajattelin että en tarvitse kuin yhden kaason, mutta halusin kuitenkin Jaanankin mukaan tärkeimpään päivääni. Hän on myös Otto-Matiaksen kummitäti. Tiesin heti kun Ottoa aloimme odottamaan että Jaanasta tulee kummi.

Lapsina meillä oli tapana jouluna kertoa aina toisille lahjat mitä tiedettiin toisten saavan. Eräskin joulu Jaanalla oli kunnon taidonnäyte kun sai telkkarin joululahjaksi ja sen piti olla tosi yllättynyt! Voi niitä aikoja! Jaana halusi aina minun vanhoja vaatteitani, mutta enää ei ottaisi niistä mitään! Nyt on niin erilainen maku kummallakin. Mummomme osti aina meille samanlaisia lahjoja, erinvärisiä vain! Jaana on minulle sellainen siskon tapainen mitä minulla ei ole koskaan ollut. Kun olimme Ivalossa mummolassa, Jaanan täytyi aina päästä myös mummolaan yökylään. Muistan kun kerran Jaana ei tiennyt että olin tulossa Ivaloon,  kun menimme Jaanan äidin kanssa hakemaan Jaanaa koulusta kun hän oli vielä ala-asteella, ja se iloisuus mikä meistä kummastakin huokui <3

Voi eiiii! Voi niitä aikoja <3
Minulla on välillä tapana sanoa jotkin asiat liiankin suoraan, ja muutamaan otteeseen olen pohtinutkin että jokohan se suutahti, koska asia ei todellakaan edes ole minulle kuulunut. Aina niistäkin on selvitty. Ehkä me olemma semmoset erottamattomat toistemme turvat. Ja toivottavasti se näin jatkuukin ikuisesti, että kun toisella on huoli tai muuten vain asiaa, voimme aina toisillemme soittaa tai mennä/tulla kylään <3


maanantai 22. lokakuuta 2012

Bridezilla!!

Ensi vuonna meidän olisi tarkoitus sanoa toisillemme "Tahdon". 

Tekemistä olisi ihan mielettömästi. Ideoita riittäisi vaikka muille jakaa, mutta toteutus ei aina olekaan niin helppoa. Jotenkin tuntuu ettei osaa oikein mistään aloittaa. Pöytäkoristeisiin on ostettu kyllä osa tarvikkeista, mutta myönnän olevani ihan peukalo keskellä kämmentä aina kun alan askartelemaan. Pitäisi varmaan myös ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa vain tekemään, aika vain ei meinaa riittää kaikkeen. 

Kirkko ja juhlapaikka on kuitenkin jo varattu ja se tärkein asia ostettu; morsiuspuku. 
Kävimme hyvän ystäväni ja yhden kaasoni kanssa Oulussa Morsiusateljee Katariinassa kokeilemassa mekkoja. Ja se unelmien mekko löytyikin, Blue by Enzoanin mallistosta Edson! Pari viikkoa myöhemmin menimme äitini ja kaasoni kanssa uudelleen sovittamaan ja kenties ostamaankin mekkoa mutta köpelösti kävikin. Unelmieni mekon vieressä olikin toinen vielä enemmän unelmaani vastaava mekko! 

Blue By Enzoani ; Edson.
Mallistoa 2012
Unelmien mekko, mutta ei Se oikea!
Sovitimme kahteen kertaan Edsonia sekä toista mekkoa minkä löysin, ja voitteko kuvitella tilanteen kun haluaisi molemmat! Unelmien mekko, jäikin sitten kauppaan ja löytyi SE OIKEA! Ainoastaan Äitini, isäni ja Jaana-Kaaso on nähnyt mekkoni, Otto-Matiasta unohtamatta! Ihana kun tuleva sulhanen ei tiedä yhtään millainen mekkoni on! Kun tyttäreni Miia-Olivia menee joskus naimisiin, ostan hänelle hänen unelmien mekon, niin omakin äitini teki, ja olen tästä ikuisesti kiitollinen! 

Kun olimme ostaneet mekon, ei sitä "wau" tunnetta tullutkaan vaikka Jaana ja äitini oikein kyselivät että "eikö ole ihanaa", vastaus oli vain "on ihanaa" ja se jäi siihen.  Ajoimme vanhempieni luokse Oulusta, ja kun isäni tuli pihalla vastaan kun kannoin mekkoani, johan se ilo irtosi. Isälläni on jotenkin erikoinen tapa saada minut hyvälle tuulelle ja onnelliseksi pienistäkin asioista. Onhan hän tärkein mies elämässäni! Lasteni syntymän jälken isäni merkitys elämääni on vahvistunut vain koko ajan. Vaikka muiden mielipiteillä ei ole minulle paljoakaan merkitystä, jotenkin isäni ja myös äitini mielipiteillä on minulle suuri merkitys.

Huntua vai ei?
Vain neitsyt saisi laittaa häihinsä hunnun! Huntu on koskemattomuuden ja puhtauden merkki. Entä kun ajat ovat muuttuneet? Lapsia tehdään nykyisin ennen häitä paljon! Joidenkin keskustelupalstojen mukaan huntu pitäisi kieltää naisilta joilla on jo lapset! Mielestäni huntu on osa häitä, vaikka lapset olisivatkin jo syntyneet. Tästä asiasta juttelimme äitinikin kanssa kun menimme hääpukuja katsomaan/ostamaan. Hänen mielipide oli myös se että vanhemmat ihmiset saattaa katsoa pahasti jos hunnun laitan. Mutta hääpäivähän on minun ja mieheni! Mehän päätämme kaiken häihimme liittyvän loppupeleissä. Onneksi meidän häidemme vieraslistalla on vähän vanhempia ihmisiä, joten kukaan ei toivottavasti ainakaan laakia saa koska huntukin on ostettu minulle ja jopa äitini hyväksyi asian kun näki sen hääpuvun kanssa päälläni.

Varmasti tulemme paljon kuulemaan asioita joita meidän pitäisi tehdä toisin ja ihmiset omia mielipiteitänsä jakelee meillekkin. Yritän olla olematta hirviömorsian mutta toisin saattaa käydä jos joku ei arvosta sitä mitä me (lue minä :D)  haluamme. Minulle avioliitto merkitsee paljon, naimisiin en aio mennä kuin kerran elämäni aikana. En toki ajattele pahalla jos ihmiset ovat olleet useamman kerran naimisissa, se on kaikkien oma valinta. Oma esikuvani kuitenkin tulee omilta vanhemmiltani, ja he ovat onnellisia edelleen yhdessä. Samanlaisen onnen haluan myös itselleni oman mieheni kanssa. 

Vieraslista on asia mikä painaa mieltäni paljon. Olisi paljon ihmisiä joita haluaisimme häihimme, mutta joissain asioissa on pakko säästää, ja emmehän me ihan kaikkia kavereita ja tuttuja voi kutsua koska muuten lista olisi loputon. Minulle häät ovat enemmänkin perheen ja suvun juhla. Tietysti tärkeimmät ystävät saa kutsun, haluammehan me onnen myös heidän kanssa jakaa. Mutta pyydämmekö vain yhteiset ystävämme vai myös omamme? Pyydämmekö perhetuttuja omista perheistämme? Mutta eihän kellään ole myöskään oikeutta suuttua jos ei kutsua tulekaan postilaatikkoon. Se ei tarkoita sitä ettemmekö välittäisi, vaan siitä että kaikkia emme vain voi kutsua.  Myös lastenhoitaja täytyisi jostain etsiä, mutta enhän minä kenelle tahansa lapsiamme anna, ja vieraita en halua siihen pestiin pyytää, koska muuten täytyisi jossain vaiheessa iltaa jonkun lähteä pois juhlastamme sen vuoksi että lasten täytyy päästä nukkumaan.. Ehkä nämäkin asiat vielä saadaan jonkinlaiseen päätökseen lähempänä häitä.



perjantai 19. lokakuuta 2012

Pienen pojan elämää

Otto-Matias tuli aamulla n. klo 7 herättämään minut..ja siinä samalla siskonsakin. Ollilla on yövuorot joten lähdimme heti aamusta kyläily reissulle jotta isukki saa nukkua rauhassa. Otto pääsi leikkimään Sannin kanssa, mutta eihän siitä ensin meinannut mitään tulla. Tappelua, riitelyä ja kiukuttelua ensin n. tunti jonka jälkeen sai todeta että hyvä ruoka, parempi mieli.. Johan alkoi leikit sujua :) 

Puolenpäivän aikaan tulimme kotiin, ja siitä se sitten taas riemu irtosi koko poppoolle! Miia-Olivia jatkoi unia turvakaukalossa ja Otto alkoikin leikkimään omassa huoneessaan. Pienen hetken leikki rauhassa mutta, sitten taisi se pienen pieni väsymys tulla kun  alkoi ihan mieletön kiukuttelu ja itkut. Melko ikävältä tuntuu kun pieni lapsi huutaa ettei halua olla kotona...ehkä tunnin! Siihen äidin ja pojan "keskusteluun" heräsi isi ja sisko kumpainenkin. Ottohan on jättäytymässä päikkäreistä kokonaan pois, illalla uni maistuukin hyvin eikä värkkäyksiä ole ollenkaan, päivällä on pari tuntia väsynyt mutta ei malttaisi nukkua, niin sit kiukutellaan. Miian kun vie vielä niin suuren osan päivästä ettei yksinkertaisesti kerkeä alkaa värkkäämään enää Oton kanssa päikkäreistä. 

Äidin voimat alkaa hiipua. Tänään alan katsomaan mitä kerho tarjontaa Kemissä on saatavilla. Otolle on pakko alkaa löytymään jotain tekemistä joillekin päiville, ei toki joka päivälle mutta jos edes kerran viikossa saisi seuraa/tekemistä jossain, muutakin seuraa kuin aikuisten. Jos sopivia päiväkerhoja / harrastuksia ei löydy niin pakko alkaa pohtimaan taas päiväkotiin menoa. Se vain on viimeinen vaihtoehto mitä haluan. Omat periaatteet kun ovat että jos itse ollaan kotona niin ei se lapsikaan päiväkotiin kuulu vaan omaan kotiin. Toki on poikkeuksia mitkä hyväksyn, esim sairaus tai jokin muu hyvä syy minkä vuoksi ei lapsen kanssa voi olla. En taas voi ymmärtää lainkaan sitä että itse olisi vaikkapa lomalla tai lomautettuna ja lapsi olisi silti päiväkodissa yms.

Itse olen tosi huono antamaan lapsia mihinkään hoitoon, juuri ja juuri mummolaan.. Miia on ollut yhden yön hoidossa mummolassa ristiäisten jälkeen ja yhden kerran ystävämme ovat olleet hoitamassa Miiaa ja Ottoa täällä meillä kun kävin päiväreissun Oulussa. Otto toki on mummolassa ollut paljonkin yötä ja päivisin touhuilemassa kun sen kanssa on jo niin helppoa olla (mummon ja papan kanssa kun on vähän eri tuulinen kuin kotosalla, kun aikaa on antaa erilailla Otolle). Toki välillä olisi ihana soittaa äidille ja isille että hakisivat muksut jotta pääsisi itse nukkumaan, rentoutumaan, tai vaikka shoppailemaan, mutta taas toisaalta "se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön". Olisihan tämä helppoa jos lapset kulkisi hoidossa jatkuvasti, mutta nehän ovat meidän lapsia, meidän tehtävä on kasvattaa heidät. Itse haluan ainakin nähdä kuinka lapset kasvavat ja oppivat uusia asioita, hinnalla millä hyvänsä! Levätään sitten vanhana. Lapset ovat pienen hetken pieniä, nautitaan siis siitä!

Lapseni ovat kaikki kaikessa itselleni! Ja ylä- ja alamäkiä tulee varmasti muillekin perheille, ei vain meille. Haluan kuitenkin viettää kaiken mahdollisen ajan lasteni kanssa koska pian Miiakin on jo iso tyttö ja Otto on silloin jo tosi tosi tosi iso poika. Kyllä tämä vielä helpottaa kun saamme yöt alkaa nukkumaan kokonaan ilman herätyksiä.  En luovuta!

torstai 18. lokakuuta 2012

Minusta ja Meistä


Nyt vihdoin päätin tämän bloggailun aloittaa. Tarkoituksena olisi kirjoitella mahdollisimman usein tänne, elämästäni. Elämäni pyörii aikalailla kotona lasten ympärillä, ystävien seurassa sekä häiden suunnittelussa, joten ainakin näistä asioista tulette vielä kuulemaan :)  Suuren suuri vaikeus oli keksiä blogiin nimeä. Luulin yliopistossa olevan serkkuni olevan niin fiksu että olisi helposti keksinyt sen. Suurta ihmetystä aiheutti kuinka kaikki mitä ajattelimme olivat jo menneet, joku muukin vissiin pitää blogia? Eli Bridezillaa tai Desperate Housewifeä ei nyt tullutkaan, vaan DoubleInfinity1012, joka kertoo äärettömästä rakkaudestani lapsiani kohtaan. 
Tatuointini, lapsieni nimet sekä tuplaäärettömyys
Minusta ja perheestäni

Eli olen 24 vuotias kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen vanhempieni firmassa pääasiassa toimistossa, mutta tehdas työtkin menee. Tällä hetkellä olen kylläkin äitiyslomalla, ja töihin olisi tarkoitus palata vasta 2013 Elokuussa. Asun avoliitossa mieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä kesästä 2008, 2010 jouluna menimme kihloihin, 2013 vuodelle olisikin siis suuret juhlat tiedossa!
Elämässäni tärkeintä on perheeni; mieheni, lapseni, äitini, isäni ja veljeni. 


Otto-Matias kesällä 2012 mökillä Ala-Kitkalla uimassa 


Ensimmäinen lapsemme Otto-Matias Olavi syntyi helmikuussa 2010. Otto-Matias on isin poika (tietenkin äidinkin, mutta ehkä isi on se jonka kanssa on mukavin asiat tehdä), joka alkaa uhkaavasti lähestyä kolmen vuoden uhmaa. Rajoja kokeillaan päivittäin, mutta niin kai sitä oppii parhaiten. Otto-Matias on kova kyselemään ja kun kysely alkaa sitä on mahdoton saada loppumaan. Rakas pieni poika <3





Miia-Olivia 3,5kk







Toinen lapsemme Miia-Olivia Anneli syntyi heinäkuussa 2012. Miia-Olivia on aurinkoinen pikku-likka joka sulattaa sydämiä suurilla silmillään! Rakastan pukea Miia-Olivialle tyttömäisiä vaatteita (vaaleanpunaista, Hello Kittyä ja  röyhelöitä)  ja odotankin kovasti että hän kasvaa ja saamme lähteä yhdessä shoppailemaan ja tekemään tyttöjen juttuja. Miia-Olivia on ollut tosi kiltti ja helppo vauva kuten veljensäkin, kunhan nukutuksi saa ja syödä kun on nälkä niin kitinöitä ei paljon kuulu :)